in English

Erik Lindströmin rahasto

Saksofonisti Ville Vannemaa esiintyi Erik Lindströmin kanssa rahaston illassa 2010. Menoa siivittivät myös fonisti Pentti Lasanen ja basisti Wade Mikkola.© Janne Mäkelä

Musiikkiarkiston yhteydessä toimiva Erik Lindströmin rahasto jakaa apurahoja nuorten suomalaisten jazzmuusikoiden opiskelujen tukemiseen ensisijaisesti ulkomailla. Syksyllä 2002 perustetun rahaston apurahaa on myönnetty vuodesta 2003 lähtien. Rahaston alkupääoman on lahjoittanut muusikko ja säveltäjä Erik Lindström. Rahastoa kartutetaan lahjoituksilla sekä korko- ja muilla tuotoilla. Apurahapäätöksen tekevät Musiikkiarkiston hallitus. Kerran vuodessa jaettava apuraha luovutetaan yhdelle tai useammalle saajalle yleensä Erik Lindströmin syntymäpäivän tienoilla toukokuun viimeisellä viikolla Helsingissä.

Vuoden 2016 apurahan sai laulaja Josefiina Vannesluoma. Rahaston tilaisuus pidettiin osana jaZZanti-konserttisarjaa Ravintola Laulumiehissä Helsingissä 24.5.

Vuonna 2011 stipendiaatit julkaisivat Erik Lindström Awardees -nimellä kehutun kokoelman Eric's Tunes. Myös Lindström itse esiintyi levyllä.

Vuoden 2017 apuraha

Vuonna 2017 jaossa on yksi 2000 euron apuraha sopivaksi katsottavalle hakijalle. Etusijalle hakemuksissa asetetaan Yhdysvaltoihin suuntautuvat opintomatkat.

Hakuaika päättyy perjantaina 31.3.2017. Hakemus osoitetaan Musiikkiarkiston hallitukselle. Se lähetetään sähköpostitse osoitteeseen info@musiikkiarkisto.fi. Hakemuksen voi myös toimittaa maapostitse osoitteeseen Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki. Hakuajan päättymispäivän postileimalla varustetut hakemukset hyväksytään.

Hakemus on vapaamuotoinen, mutta siitä on käytävä ilmi hakijan aikaisemmat opinnot ja musiikillinen toiminta, opintosuunnitelma, opintojen rahoitussuunnitelma ja yhteystiedot. Hakijana voi olla myös työryhmä.

Apurahapäätös julkistetaan 30.5.2017 Helsingissä järjestettävässä JaZZanti-konsertissa. Illan esiintyjänä on Bowman trio: Sami Nummela (rummut), Tomi Nikku (trumpetti) ja Joonas Tuuri (kontrabasso).

Lisätietoja: arkistonjohtaja Juha Henriksson , p. 09 757 0040.

Erik Lindströmin apurahan saaneet:

Erik Lindströmin rahasto haluaa kiittää seuraavia järjestöjä lahjoituksista vuosina 2012 ja 2013

Erik Lindströmin rahaston stipendiaattokonsertti Malmitalossa 25.5. 2009. Erik Lindströmin rahaston stipendiaattokonsertti Malmitalossa 25.5. 2009. Erik Lindströmin rahaston ilta ravintola Storyvillessä 27.5. 2009. Erik Lindströmin rahaston ilta ravintola Storyvillessä 2009. Erik Lindströmin rahaston ilta ravintola Storyvillessä 27.5. 2010. Erik Lindströmin rahaston ilta ravintola Storyvillessä 27.5. 2010. Erik Lindströmin rahaston stipendiaattokonsertti Malmitalossa 27.5. 2012. Erik Lindströmin rahaston ilta ravintola Laulumiehissä 28.5. 2013. Erik Lindströmin rahaston ilta ravintola Laulumiehissä 27.5. 2014.

Kuvat stipendiaattikonserteista 2009 ja 2012 sekä Erik Lindströmin rahaston illoista 2009, 2010, 2013 ja 2014. Kuvat avautuvat isommiksi osoittamalla.
© Jouni Eerola